17. jälkeen

Voi Pietari, miten se ylitti odotukseni. Pitkä viikonloppu ei tietenkään riittänyt, kokemukseni jäi nykyslaavilaisen fiilistelyn asteelle, jonka seurauksena suunnittelen nyt uusintaa. Se tosin lykkääntynee vuoteen 2010, sillä yritän säästää rahaa ja olen kahden viikon päästä päättänyt olla Lontoossa, lokakuun aikana Narvassa ja uudenvuoden Minskissä...

On minulla huomattavampiakin valittamisen aiheita: työn aiheuttama stressi ja lähestyvän työttömyyden aiheuttama stressi, syksyn eteneminen talveen ja sen aiheuttama ah-ah-ahdistus, syömishäiriö ja se, etten koskaan nähnyt Queenia livenä.

Ennen matkaa 17.

Vuoden 2009 17. ulkomaankohteeni on 500km itään, pitkää pursuaa historiaa ja kulttuuria, ja on minulle ennestään tuntematon. Kaupunki on tavoitettavissa junalla ja sain vaihtaa rahaa.

Viime matkasta on liian kauan, palasin Balkanilta kaksi kuukautta sitten, päivälleen!

Ja kyllä, yritän vain viivyttää pakkaamisen aloittamista - ainut huono puoli lähtemisessä. En tiedä kumpi on vaikeampaa, pakata lyhyelle kaupunkilomalle vai kuukausia kestävälle reppumatkalle.

Satunnainen matkakuva arkistoista. Suukko sille, joka tunnistaa. Mut.

Trendin harjalla

Ei enää vasta-argumentteja, ostin kuukupin.

Suhtaudun edelleen hieman epäillen tähän kumikuppiin, entä jos pinta nousee liian korkealle ja kumarrun? Jätänkö jälkeeni verisiä lammikoita?

Enää ei tarvitse hermoilla kertakäyttöisten, saastuttavien ja rapisevien tampaxien kanssa. Tuuppaan tulpan paikoilleen ja tyhjään välillä.

Kuukuppia pikkusisko ei voi erehtyä luulemaan ikkunaan liimattavaksi lentokonetarraksi, korkeintaan ehkä tekonenäksi..

Tänään oli erikoisen mukava maanantai, en muista toista näin vaivatonta maanantaiaamua. Ei harmittanut herätä vaikka unetti, näytin upealta, en edes lihavalta, löysin heti vaatteet ja pyörän avaimen.

Sain vahvistuksen työsuhteeni jatkumisesta, työtoverit hellivät minua uudella lempinimellä 'aurinko'. Siinä vaiheessa minulla ei ollut enää vasta-argumentteja uuden läppärin hankkimiseksi. MacBook Pro alumiinikuorilla hiveli miellyttävimmin esteettistä silmääni. Ja vittu miten se on upea!

Tällä viikolla aion:

käydä katsomassa Picasson

kuntoilla

kokeilla taas elävää ravintoa

vältellä ahdistusta

ahkeroida töissä

sillä loppuviikolla menen Pietariin

Sitä voi miettiä

syyskuun 20.päivä vuonna 2008:

"TYÖKESKEISYYS. hyvä työpaikka on elämän tarkoitus. Pitää löytää jotain mitä haluaa tehdä. Sitä varten opiskellaan vuosikaudet. Elämässä valmistutaan työhön. Eläminen tapahtuu työssä, kotiin tullaan lepäämään.

Minä haluan elämäni tapahtuvan vapaa-ajalla. Haluan nähdä maailman. En halua yhdistää työtä ja vapaa-aikaa. Työnteko tuntuu usein vain välttämättömältä pahalta (tämä mielipide ei ole muovautunut tähänastisen työhistoriani vaikutuksesta).

Täysin turhaa sivuntäytettä...

Tänä vuonna syksy on likainen. Maa ei loista keltaisena, orannssina, punaisena, leiskuvassa asussaan."

Tänään ehkä vähemmän päälauseita, mutta tiesinhän minä! -filmi on pysäytetty jossain kohtaa, ehkä jo vuosia sitten.

20.syyskuuta 2007:

"päivä päivältä lehdet muuttuvat keltaisemmiksi, syksy tuntuu kylmältä. se on saapunut väärään osoitteeseen.

kuvittelin eilen olevani ihan tuubassa ja juuttuneena seinän sisään. ei kai auta muu kun mennä oikeesti väsään spliffi. kiinnostais myös happo ja ilmanen vauhti. hmm ja miksei koka kans.

näh, nyt minut valtasi kertakaikkinen kaikkikyvyttömyys."

Miksi minä aina palaan blogiin? Päiväkirjat on okei, blogit ei. Ketä kiinnostaa kenenkään koulutyttömäiset sepustukset päivän merkityksettömistä tapahtumista? Tarkoitan vain, että joka vuosi syyskuussa lehdet kellastuvat ja pyörivät tuulen mukana kadulla.

Minä sitten vihaan tunnelmien hakemusta keltaisista lehtistä tai aaltojen loiskeesta.