olen siinä imussa.
mikään tietoisuus ei voi minua pysäyttää, olen ilman polttoainetta käyvä kone. kone aloittaa ennen aamukuutta, pyöräilee, tekee palkkatyönsä ja pyöräilee, vaihtaa vaatteet, lukee lehden, on, lenkkeilee, jumppaa ensimmäisen kerran, on, jumppaa toisen kerran, lenkkeilee toisen kerran, jumppaa kolmannen kerran, tekee vielä pilatesharjoitukset ja etsii peilikuvasta tuloksia.

vedän itseni niin piippuun

enter Angst Existential

yksinäisyyteni,
minussa täytyy olla jotain ärsyttävää, vastenmielistä, luotaantyötävää, uuvuttavaa, turhauttavaa tai epämiellyttävää. ehkä musta ei saa mitään. olen hyödytön.
hyödytön toisten kannalta. tämä fakta ei häiritsisi, jos yleismielialani olisi riemukas.
syystä tai toisesta olen masentunut ja ahdistunut. mikään ei tunnu miltään, millään ei ole merkitystä, eikä sellaisia asioita voi luoda uudestaan.
silmät seisovat päässä, eli toistaiseksi valot ovat päällä, vaikkei ketään ole kotona.
sekin on väärin sanottu. oikeasti en ole varma olenko tässä vai missä. unohdun pääni sisään tai jonnekin, havahdun välillä samaan todellisuuteen missä useimmat ovat.

eikä!
bingesin heti töistä tultuani >> pöntölle yökkimään, tuloksena vain limainen kasa kahvia ja jotain muuta

hirveä olo henkisesti ja fyysisesti.

en jaksa ajatella tästä kuopasta nousemista

viikonloppu=syöminen
n. 10 000kcal/pv
nyt en jaksaisi ahdistella tätä
väsyttää huominen työpäivä nyt jo

jatkuva epämääräinen olo; en ole täysin varma olenko tässä oikeasti. missä muuallakaan?

söin kasan täysjyväpastaa>>>pöntölle yökkimään>>>vaan epämääräistä limaa+moskaa ulos=voi-ei.

toistan itseäni, mutta pitää alkaa huolehtimaan itsestään.
en ole ostanut kuntosalikorttia vielä... on niin kylmä, ettei ulkona lenkkeily innosta yhtään. jumppa on muuten vaan epämiellyttävää. eli läski kasvaa!

tapaan tänään dumpattu 2, tästälähin D2. tiedossa siis alkoholia ihan pimeesti. eli läski kasvaa!

oon äklö.
haluan lämpimään!!!!!!!!!!!!! ruumiinlämpö 34.1 , kynnet ja raajat sinertää ja karvapeite kasvaa. niinkun läskikin.

muotoilematon tajunnanvirta

tänään syöty:
leipää
salaattia
riisisuklaa
>>>oksennus

ei itsekuria tai -kunnioitusta. olen tyhmä. hyllyvä kasa, mätä myös sisältä.

ostan kuntosalikortin, alan lenkkeillä tuplasti enemmän ja sanon kaikille treenaavani marathonille. sitten en kehtaa ihan heti lopettaakaan. haluan oman kämpän, en vie sinne ruokaa. ruoka on saastaa.
miksei ole pilleriä, jossa on kaikki välttämättömät ravintoaineet?
bmi on saatava takaisin alle 15. vyötärö 57, lantio 85, rinnat 70, millään muulla ei ole väliä.

ilmoittauduin äikänkurssille, jonka oon jo käynyt. tuskin edes käyn lukiota loppuun.

pillu, tapaan huomenna elävän ihmisen, sen jonka heitin meneen, se näkee mun paksut jalat, ylipursunneen vatsan ja puolikuupepun.
niin, perse, se ei ole koskaan ollut ongelma-alue, paitsi nyt. hitto se on iso..................

kävin keskustassa, ja se mitä rahalla saa täytti hetkeksi tyhjyyden.
kotona isä kysyi, olenko tavannut ketään ystäviä.
minä: ''???? -olen joo. ohimennen tossa.''
isä: ''..vai puhutko töissä jonkun kanssa?''

totuus: en ole tavannut ystäviä viikkoihin. tai yksi ystävä minulla vain onkin, tai siis oli.
kahteen vuoteen en ole pitänyt oikeesti hauskaa kenenkään kanssa.
istun aina kotona, suljetun oven takana.

mun kulissi alkaa pettää.!!
pitää muuttaa pois kotoa mahdollisimman pian.
mun palkka ei riitä mihinkään. enkä muutenkaan halua muuttaa suomen sisällä.
mitä ihmettä teen?????????????????

miten musta tuli näin hirveä?

olen alisuorittaja.
luuseri.

toimintatapani ja suhtautumiseni kaikkeen on valmiiksi hävinnyt, kunnianhimoton ja kehittämishaluton. en tee sitä mihin pystyn, hoidan sen vain alta pois - siis jos viitsin.
en pidä onnistumisen ja (uusien) asioiden tavoittamista niin merkitykesellisenä ja itsetuntoa kohottavina asioina, että se olisi tavoittelemisen arvoista.

tämä iski tajuntaani eilen kerjättyäni verta nenästä. perfektionisti äitini ja veljeni, sekä pedantti isäni olivat kokoontuneet pöydän ääreen syynäämään veljeni jaksotodistusta.
tämä näky sai minut raivostumaan, istuin pöydän ääreen ja keskityin saamaan aikaan keskustelua urallamenestymiskeskeisyydestä. -tuloksetta. harmistuin ja ärsyynnyin lisää siitä, ettei perheen kesken koskaan synny keskustelua mistään. tokaisin todistusta syynääville lasitimanteille, etten minä ainakaan tavoittele elämältä työuralla menestymistä, enkä ymmärrä miten sellainen edes voi olla päämäärä.
isä totesi: "olet pelkuri ja alisuorittaja, niinhän L****kin oli äidille sanonut."

Viimeinen lause oli liikaa. Pidin kulissin pystyssä = en näyttänyt tunteitani, vaan menin hoitamaan asioita.
Raivon, itseinhon, häpeän ja vihan kyyneleet sokaisivat näkökentän, kiristin jumppakuminaihan kaulaani, raavin ranteet kynällä (olen aina salaa nauranut ja hämmästellyt itsetuhoisia ihmisiä), suunnittelin joukkomurhaa tylsällä linkkuveitsellä, mutta harmillisesti päädyin lopulta tappamaan sillä vain itseni, heräsin aamulla herätyskelloon ja menin töihin.

ihan tyhjä pää.
en pysty juomaan edes vettä, vaikka haluan. en vaan pysty.

yritän totuttaa itseni ajatukseen vaakankäytöstä. vain jatkuva punnitseminen pitää mut varmasti liikkeessä.

nukuin tosi huonosti, näin ikävää unta. sitä samaa paikallaanjunnaavaa arkiunta, jossa lööbaan sohvalla hirveissä läskiahdistuksissa tekemättä asialle mitään.
heräilin koko ajan, olin sekaisin kellosta, inhotti mennä töihin. ei pillu, miten vihaan sitä.
tänään siellä oli se sama mies kun perjantaina. tulee ovelle ja tarkistaa jotain, liikkuu askeleen, pari ja jähmettyy paikalleen. se ahmii mua katseellaan, päästä varpaisiin, kurkottaa kaula-aukosta. nauran sille päässäni, ettei siellä mitään ole! vilkaisen ja kohtaan sen katseen. tuijotus se on, eikä katse. se on jäämies ja se lipuu vähän kauemmaksi. se jää käytävälle ja tuijottaa mua huoneessa.
jos se olisi komea tai karismaattinen, en mainitsisi asiasta koskaan mitään, vaan kuvittelisin miehestä kokonaisen. mutta kun se ei ole. se on niin kylmäävä, että haluan paiskata sen alas portaista. tiedän, että jos siihen koskee, se riisuu vaatteet ja repii kovalla.

olen niin yksinäinen.
huhuilen varovasti pimeässä tyhjiössä kuuleeko kukaan.
ei ääni etene tyhjiössä, tyhmäkö olen.
ei kukaan vastaa, tietenkin se on niin.

jätin yhden, heitin menemään. se on ainut mikä mulla on koskaan ollut. tai toinen, mutta siitä luovuin jo aikoja sitten.
nyt tiedän, että sillä on uusi ystävä ja aion kostaa.
VEDÄN ITSENI NIIN LETKUIHIN
-siitä saa läski

olen niin yksin, vaikka asun kuuden muun kanssa.
en voi puhua kenellekään. istua sylissä, nahkautua, naida tai irstailla. toteuttaa päähänpistoja, tukeutua.
ei ole ketään.
kukaan ei kelpaa sillä kukaan ei ole: kaunis, tyylikäs, luova, mielenkiintoinen, loppumaton, riemastuttava, hämmentävä, taitava, viisas, ei minua parempi.

haluan pois näiden kuuden ihmisen luota.

tällä toiminnalla jää jäljelle makkarankuori, joka on likainen ja haiseva.
"70% laihduttamisesta on kiinni ruokavaliosta." ja blaablaa.
mun pitää liikkua enemmän. jumppaaminen ei ole oikeaa liikkumista. lihaskuntoliikkeet on pelkkää äärimmäisyyttä ja liikuntamuoto ainoastaan laiskoille.

läski on muutakin kun rasvaa ruumiissa.
se on henkinen olotila, minussa ominaisuus.

olen saastainen kun ajattelen ruokaa.

piti syödä tänään 400kcal mutta en pysty.
tämä on taas tätä, olen nollilla tai vedän läskiks.

pakko liikkua tiedottomuuteen asti.

huomenna töitä, voi - ei.

pää humisee ja katsetta on vaikea keskittää.
voi olla, että se alkaa olla täynnä räkää - tai sitten ei, kun ei nenäkään valu.

en kestä déjà vuita. tänään tuli yksi.
menen aina vähän paniikkiin, tuntuu, että yhteyteni 'normaalien' maailmaan katkeaa just nyt.
tein mielikuvaharjoitteita, jatkoin työtä, keskityin pitämään itseni kasassa, enkä lyyhistymään käytävälle.
negailin sekoamisoireitani loppuaamun ja kotona tankkasin kahvia, porkkanan ja LEIVÄN.

voi pillu mun ei ikinä enää pitänyt syödä leipää. ei tehnyt mieli edes. tyhmä idiootti.
kyse ei ole siitä ettäkö pelkäisin kuollakseni lihovani puolikkaasta leipäviipaleesta. tämä on verrattavissa samaan rikkeeseen kun jos vegaani söisi brasilialaisen naudan sisäfileepihvin.

haluan oman kämpän.

jokuroti!!

läskien kyttäämiseen on saatava selkeä marssijärjestys ja päämäärä.
olen vaan laihduttanut ja laihduttanut, aina vaan alemmas, kunnes repsahdan ja lihon, pahimmassa tapauksessa jumiinnun ja viikkoja putkeen.
niinkun nyt. kaukana ovat ne ajat, kun olen syömättä tai juomatta kaksi viikkoa, tai viikon kcal intake on kaksisataa kuukausien ajan.
kaukana on sekin, kun istun maassa halaamassa pönttöä.
nyt vetelen jauhoja pussista, makaan sängyssä, enkä tunne mitään.

ei mua ahdista mun läskit, vaan passiivisuus.
missä olen, hyperaktiivinen minä, joka päivä on lenkki ja jumppa tyhjällä vatsalla? sitä on aktiivisuus.

en halua ruokien tai juomien liittyvän elämääni merkittävästi.
musta kahvi töistä tultua, hedelmä/vihannes ennen unta + ravinnelisätabletit
^^täydellinen päivä, miks tänään olen vedellyt kulhollisen vesikaurapuuroa ja kaksi porkkanaa???
hyvinvointini edellyttää ruokayhteyksien minimointia.

mutta siis, selkeä päämäärä ja jotain mitä noudattaa...
aluksi on huomionarvoista mainita, ettei minulla ole montaa aavistusta todellisesta kuosistani.
en ole punninnut itseäni pitkään hetkeen, painon tietäminen on ahdistavaa. pidän arvokkaanpana alhaista rasvaprosenttia, lyhyitä senttejä ja silmiinpistävää peilikuvaa.

vielä hetki sitten olin aika laihana, huomaan sen vasta nyt valokuvista. lopetin koulun läskiahdistuksessani ennen kun se alkoikaan ja aloin ahmia, vähensin liikuntaa = lihosin. kuukautisetkin tekevät paluuta..
en tiedä miltä näytän, sairaaloisen ylipainoiselta vai en miltään.
vihaan sitä kun menin lihomaan. tulipa opittua jotain..

pienemmäksi haluan
ja siihen päästään

laihtuminen ei ole vaikeaa, ahmimisen lopettaminen on.

1. lasken jokaisen suupalan
2. suupaloista kertyvä kasa ei ole suurempi kuuttasataa kaloria suurempi
3. liikun joka päivä, miten vain, liikun vain. sekin kirjataan ylös.

--

eli toistasex syötynä
112kcal - kaurapuuro
36kcal - porkkana
=148kcal

.työmatkapyöräilyä
.itse työ