ihan tyhjä pää.
en pysty juomaan edes vettä, vaikka haluan. en vaan pysty.

yritän totuttaa itseni ajatukseen vaakankäytöstä. vain jatkuva punnitseminen pitää mut varmasti liikkeessä.

nukuin tosi huonosti, näin ikävää unta. sitä samaa paikallaanjunnaavaa arkiunta, jossa lööbaan sohvalla hirveissä läskiahdistuksissa tekemättä asialle mitään.
heräilin koko ajan, olin sekaisin kellosta, inhotti mennä töihin. ei pillu, miten vihaan sitä.
tänään siellä oli se sama mies kun perjantaina. tulee ovelle ja tarkistaa jotain, liikkuu askeleen, pari ja jähmettyy paikalleen. se ahmii mua katseellaan, päästä varpaisiin, kurkottaa kaula-aukosta. nauran sille päässäni, ettei siellä mitään ole! vilkaisen ja kohtaan sen katseen. tuijotus se on, eikä katse. se on jäämies ja se lipuu vähän kauemmaksi. se jää käytävälle ja tuijottaa mua huoneessa.
jos se olisi komea tai karismaattinen, en mainitsisi asiasta koskaan mitään, vaan kuvittelisin miehestä kokonaisen. mutta kun se ei ole. se on niin kylmäävä, että haluan paiskata sen alas portaista. tiedän, että jos siihen koskee, se riisuu vaatteet ja repii kovalla.